sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Elämän pieniä iloja!

Viimeaikoina olen elänyt harvinaisen tylsää ja sisällötöntä elämää. Töiden ja koiran kanssa olon lisäksi lähinnä pelannut, katsonut jääkiekkoa tai muuten vaan maannut kotona. Tosiaan, eilen pääsin sinne ikeaan ja tänään oli sitten vuorossa niiden kamojen kokoaminen. Kaveri suostu tulee jelppaamaan mua näiden kanssa, itsehän olen niin rähmäkäpälä, etten varmasti olisi saanut näitä kasaan. Itseasiassa hermot olis varmasti mennyt ja samalla jotakin rikki, mikäli olisin yksin joutunut kokoamispuuhiin!

Kahvittelun, kokoamisten, siivousten ja järjestelyjen jälkeen on hemmetin hyvä fiilis! Tää kämppä tuntuu vihdoinkin omalta - ja on myös paljon viihtyisämpi! Nämä ovat näitä elämän pieniä iloja, joista meikäläinen nauttii täysin rinnoin! Saattaa olla, että tämä tuleva kevät vaikuttaa myös meikäläisen energiatasoon positiivisesti. On tätä jo odotettukin! Hyvään fiilikseen lisäpotkua tuo myös - ainakin meikäläisen mielestä - tämän kesän hitti-fiilis-biisi! Nimittäin Fall Out Boy - My Songs Know Whats You Did In The Dark. Aivan loistava biisi! Vauhtia ja fiilistä on juuri sopivasti, kertosäe on erittäin tarttuva. Joka tavalla aivan mahtava, ellei jopa täydellinen!

Joidenkin mielestä saattaa kuulostaa oudolta, että tällaisista "normaaleista ja arkisista" asiosita meikäläinen saa näin paljon virtaa ja positiivisen fiiliksen. Joillekin nämä saattavat olla ihan tavallisia asioita, mutta meikäläiselle tällaiset päivät ovat harvemmassa. Teen todella pitkiä - ja stressaavia! - päiviä töissä ja monesti kotiin tultiani en jaksa tehdä muutakuin mennä koiran kanssa lenkille, hetkeksi koneelle istumaan ja sitten maate. HEH. Tekosyitä? Ehkä, mutta olkoot vain! Eihän sillä ole loppujenlopuksi mitään merkitystä mitä muut ihmsiet ajattelevat asioista, joista minä saan positiivisen fiiliksen ja rutkasti energiaa. Jokaisellahan on ne omat juttunsa. Itse olen ainakin tyytyväinen, että näinkin "helposti" saan itselleni sen hyvän mielen. Huomattu meinaan on, että todella monet ihmiset "vaativat tai tarvitsevat" nykyään kaikenmaailman huvituksia ja extraa elämäänsä ollakseen tyytyväisiä. Aina pitäisi olla menossa johonkin, tehdä jotakin ja niin edelleen. Tapansa kullakin. Tähän joku voisi todeta, että "oletpa tylsä." Kerran täällä vaan eletään ja on tehtävä asioita!" Tottahan tuokin on, mikäli on tuota mieltä. Olen henkilökohtaisesti erittäin tyytyväinen elämääni sellaisena kuin se nyt on. Mikäli en olisi, tekisin asialle jotakin - ja nopeasti. Olen onnellinen ja se riittää.

Tähän loppuun vielä päivän projektien tulokset:
Sain aikaseks myös salaatin... 





Kyseisen salaatin ainekset. Laita oman makusi - tai kulhosi koon - mukaan!

Tonnikalaa öljyssä.
Makaroonia.
Salaattia.
Kurkkua.
Keltaista ja punaista paprikaa.
Fetajuustoa.
Raejuustoa.
Sekaan majoneesia, itse suosin valkosipulia.
...jota myös söin.






Pakkohan sitä on ruoan kanssa myös juoda jotakin. 
Mieli teki Colaa tälläkertaa. Jäkkäriksi kahvia, tietyst











Nyt mahtuu molemmat koneet samalle pöydälle! :D






Tää pöytä niin upea! nyt ei enää tarvitse tapella tuon läppärin kanssa, että mahtuuko se viereen vaiko ei! Varsinkin kun haluaa datauksen ohella katsoa sitä NHL:ää, Suomeksi jääkiekkoa Pohjois-Amerikasta. Pöytä sopii värinsä ja mallinsa puolesta myös muuhun "sisustukseen."











Kyllä kelepaa! Ihan meikäläsennäköiset tuolit ja pöytä. ;)
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mistä ihmiset saavat hyvän fiiliksen? Tarvitseeko pienten arkisten ilojen lisäksi jotakin extraa? Ja jos vastasit edelliseen kyllä, niin kuinka paljon, kuinka usein ja minkälaatusia?
------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PS. Pyydän anteeksi ensimmäisten kappalaiden kamalaa tasoitusta. Se ei vaan suostunut menemään niin, kuin olisin sen halunnut menevän. Koittakaa kestää! 

3 kommenttia:

  1. Mä oon oppinu iän myötä olemaan ilonen pienistä ja ihan arkisista asioista. :) Se kun tekee yhdessä hyvää ruokaa, siivouspäivän jälkeen käpertyy sänkyyn tai ku koira tulee viereen ja laskee leuan syliin.. Ne on niitä parhaita hetkiä. <3

    VastaaPoista
  2. Tuon koiran voin kokea itsekin. Ja kissat. Jtn yhdessäoloa ja yhdessä ruokaa tekemistä on kaiketi myös se, että kissat hyppii pöydille kun koitan safkaa vääntää? :P

    VastaaPoista
  3. Hahaa, joo se on just sitä. :D Ja sitä kun koittaa rauhassa syödä niin toinen sinkoilee paikasta toiseen ja koittaa ohimennen ottaa lautaselta jotain..

    VastaaPoista