YÖ työssä. What a surprise.

Tosiaan, tässä viimeaikoina tehnyt helkutisti näitä yö-vuoroja. Sekin osaltaan selittää tän blogipuolella olleen hiljaisuuden, ainakin osittain. Oikeastaan oon muutenkin tehny kauheesti töitä. Todellisuudessa ihan yhtä paljon kun kaikki muutkin, mutta stressi, vitutus ynnämuu !"#¤%& on saanu tän tuntumaan siltä, että olisin aina töissä. Ei, en vie työasioita kotiin, mutta jos mulla on vapaa, niin mietin, että ei !"#¤%& taas kohta töihin... Päivien ja kellon kyttäämistä jatkuvasti, että koska sinne täytyy taas mennä... Tavallaan nää yö-vuorot helpottaa, onhan nää rennoimpia vuoroja, eihän mulla aamu-/iltavuorossa olis aikaa tännekään mitään kirjotella...

Kaksi viikkoa lomaan, sen verran pitäisi vielä jaksaa. Työvuoroja on jäljellä tämä yö mukaanlukien 12. HUOH. Kaksi viikkoa on lomaa tiedossa, mitä silloin tekisi? Makaisiko kotona, vaiko tekisi ihan oikeasti jotakin? Kyllä, ajattelin tehdä jotain, toivottavatsi ei tälläkertaa jää vaan suunnittelun ja meinaamisen puolelle. Tää on meikäläisessä, jopa omasta mielestä, se kaikista vittumaisin ja kamalin piirre/puoli. Tietynlainen saamattomuus. Kun en saa aikaan sitä mitä ehkä pitäisi. Tai sitten se on vaan kiinnostuksen puute. Ei kiinnosta nähdä ihmisiä, ei kiinnosta pitää itseään tietyllä tavalla hyvässä kunnossa ja niin edelleen... palataan asiaan: Eihän sitä koskaan kannata mitään sen suurempaa suunnitella, koska suunnitelmilla on tapana mennä... vituiksi... Mitään erikoistahan en voi tehdä, kuten lähteä matkalle jonnekkin tai muuta vastaavaa, koska on nuo 3 karvakasaa, joista täytyy pitää huolta. Saisinhan mä hoitajan kissoille, ehkä jopa koiralle, muttakun ei raaski niin ei raaski.

KESÄ. Se on tullut. Se nähtiin ja koettiin viimeisään tänään. +28 parvekkeella, hyi helvetti. Koirankaan kanssa ei voinu kunnon lenkille lähteä, ku ei perkele happea saanut. Eipä siinä, ei se koirakaan tykkää päivisin kävellä. Illalla sit käppäiltiin töihin, ei nyt koko matkaa, mutta jonkun matkaa kuitenkin. Niinkuin edellä on mainittu, lomasuunnitelmiin kuuluu tuo kesäinen sää, joka kyllä muuttuu viileäksi ja sateiseksi viimeistään sillon ku mun ensimmäinen lomapäivä koittaa. Se on varma juttu se. Eihän se nyt vaan käy päinsä, että MINÄ + LOMA + HYVÄ sää. Nowaydude.

Miten tää tekstin tuottaminen nyt tuntuu niin vaikeelta? tätäkin pientä tekstin pätkää kirjottanu jo yli puol tuntia. Ehkä kuitenkin tää kokoaikainen valmius mennä auttamaan jotain mummoa tai pappaa verottaa ajatuksen juoksuani hieman.

Tästä(kin) postauksesta varmaan huomaa, että viimeaikoina elämäni on lähes kokonaan työn ja kodin varassa ja välissä. On tää tavallaan helvetin tylsää, mutta samalla turvallisen helppoa ja rutiinimaista. Aina sillon tällön, tai no todella harvoin "tapahtuu" jotain, mitä en pysty ennalta kertomaan.

ps. rönsyilee mukavasti teksti. hah. koittakaa kestää, itse en kestä. ;)

Oi kesä ja kärpäset, te vitun kamalat itikat, pelastakaa minut kahden viikon päästä!

Jääkiekon MM-kisat

Kaikkihan näistä puhuvat! Joko sitten peleistä, tuloksista, Suomen joukkueesta - mahdollisuudesta MM-kultaan. Tai sitten siitä, miten kamalaa on tämä kaksi viikkoinen, kun joka tuutista tulee kiekkoa, kiekkoa ja lisää kiekkoa. Ymmärrän teitä, mutta...

...kiekkohan on Suomen kansallislaji. Kiekko yhdistää kansaa. On jotenkin uskomatonta, että miten hiljainen ja sulkeutunut Suomalainen yhtäkkiä pystyy puhumaan ihan kenen kanssa tahansa - jos kyse on jääkiekosta. Positiivsta, negatiivista, neutraalia asennetta. Kaikkea tätä tarvitaan, mutta se on fakta, että jos Suomi voittaa kultaa, koko maa on sekaisin ja toreilla ovat juhlimassa myös ne ihmiset, joita ei jääkiekko pätkääkään kiinnosta. Jokainen tämänkin blogin lukia sai kokea sen vuonna 2011, kun Suomi voitti kultaa nuijimalla Ruotsin finaalissa 6-1. Ihmsiet puhuvat tästä vieläkin. Tunne, tunnelma, meininki - kaikki oli uskomatonta. Se ihmisten määrä, meteli, laulu, huuto, tanssi - uskomatonta.

jokaiset MM-kisat tulevaisuudessa muistuttavat minua tuosta. Tuosta upeasta finaalista ja sen jälkeisestä tunnelmasta - jota muuten riitti useamman viikon. Poika saunoo - biisi soi joka paikassa ja ihmiset itki. Huhhu. On Suomalainenkin hemmetin hieno ihminen ja yhteisösslyys on valtavaa tuollaisella hetkellä. Kaikki olivat toistensa kavereita. Mahtavaa. Sanat eivät edes riitä kuvailemaan sitä tunnelmaa...

...kuten tuosta tekstistä jo huomaa ja pystyy päättelemään, olen itse järkyttävän suuri jääkiekko- fani. Ei väliä mitkä maat, mikä sarja, mies vai nais, kunhan on kiekkoa!

Mutta nyt tämän vuotisiin kisoihin. Venäjä on taas näyttänt olevansa ylivoimainen, ainakin noita pienimpiä maita vastaan. Todelliset testit - jos niitä edes Venäjälle saadaan - tulevat vasta pudotuspeleissä - ehkä. Toinen suosikki Kanada on aloittanut suoraan sanottuna huonosti. Mutta eiköhän ne kanukitkin siitä syty - niinkuin aina - viimeistään Suomea vastaan. Suomen kulta mahdollisuuksiin en usko. Kärki on liian kapea - yksi kentällinen - eikä puolustuskaan vakuuta. Toisaalta, Antti Raantan, Ässien mestari maalivahti on loistava, kerrassaan uskomaton kaveri. Pystyy voittamaan pelejä yksin. Jos Suomen puolsutus pystyy edes vähän tukemaan Raantaa ja meidän kärkipelaajat saavat pari pomppua kohdalleen pudotuspeleissä, niin mahdollisuus on olemassa - teoriassahan se on aina olemassa. Siksi näihin kisoihin joka vuosi lähdetään.

Monen mielestä varmasti hemmetin tylsä - ja turha - päivitys, mutta ajankohtaisista aiheistahan on helppo - ja mielekästä - kirjoittaa todella pitkiäkin pätkiä. Nyt kuitenkin lopetan tähän ja palataan asiaan kun pudotuspelit alkavat - Aivan varmasti!

Kaikille kiekon ystäville mahtavia MM-kisa hetkiä ja niille, jotka tästä vähemmän välittävät, koittakaa kestää! ;)

PS. 6-1 ;)