tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappu...

Menee meikäläisellä kotona. Ihan yksin. Koiran ja kissojen kanssa. Kyllä, ihan omasta tahdosta ja hyvillä mielin! Hulluko? Ehen, tai ehkä vähän. nyt on vaan sellanen olo, että ei pysty, ei kykene enkä edes halua lähtee mihinkään.

Mitä ihmiset sit vappna juhlii? Vai onko se vaan tekosyy päästä ottamaan bisseä tonne puistoon? Eiköhän se kuitenkin oo jo perinne, että lakitetaan jotakin patsaita ja niin edespäin. Meikäläinen on niin huono noissa perinteissä, että ei voisi vähempää kiinnostaa. Eikä mulla kyllä sitä lakkiakaan ole, HEH. 

Itse juhlistan vappua kevään ja alkavan kesän kunniaksi. Tosin, eihän tuo kevätkään ole kunnolla vielä alkaut. Hiljaa hyvä tulee. Juhliminen onnistuu multa varsin hyvin yksin, noiden karvaisten kanssa. Hyvää musaa, leffaa (lukekaa: pelaan), hyvää ruokaa ja kunnon iltalenkki päälle, toivottavasti poutasäässä! AH. Meikäläinen ainakin nauttii. En kaipaa ihmislaumaa ympärille, varsinkaan kännissä örveltävää ja säheltävää. 


Fiilistä, mistä sitä ammentaa? Mun päivä kusi totaalisesti, melkein, heti kättelyssä. Koira veti ihan omat showt aamulenkillä, en saanu aamukahviini tarpeeksi maitoa, kännykkä oli häviksissä, aamutupakka katkes jne. Tossa oli jo ihan tarpeeks ensimmäiseen tuntiin, tai kahteen. Ja jotta päivä ei olis jatkunu sen paremmin, niin verrkopankkitunnarit päättivät hirttää ittensä. Varmana johonkin virtuaaliseen mäntyyn. Vittu. Anteeksi voimasana, ottaa vaan niin paljon päähän. Hetken kirottuani, kirottuani ja kirottuani vähän lisää olin saanut soitettua Nordealle ja kyttikselle. Pankissa käynti kusi, meni reisille ja mitä näitä nyt on sanontoja? Kun eivät voi antaa mulle toimivia tunnuksia, koska näkyvää vikaa ja/tai toimintahäiriötä ei ole. Selvittelevät asiaa ja jos eivät löydä, niins aan uudet tunnukset. Sitä ennen täytyy kuitenkin hakea henkakrit, ksoka ovat menneet vanhaksi. Kyttiksellä menikin ihan jees ja uudet henkkarit on taskussa varmanakin parin viikon päästä. 

Iltasuunnitelmissa lenkin, ruoan ja juoman lisäksi on NHL:n playoffit. Te, jotka ette jääkiekkoa seuraan, tai siitä mitään ymmärrä niin ignoratkaa tämä. Huikea Suomalis ilta/yö edessä, sen verran monta kaveria viilettää tänään sen pienen mustan lätkän perässä ja tuppii toisiaan ympäri kaukaloa. Hienoa urheilua!

Crosby, Toews, Price, Getzlaf, Ovie, Sedin, Zhara, Backes
Blackhawks, Wild, Ducks, Red Wings, Canucks, Sharks, Blues, Kings
Penguins, islanders, Canadiens, Senators, Capitals, Rangers, Bruins, Maple Leafs


Loppukenevvyksesi tarjoan muutaman kuvan näistä karvasista.






1 kommentti:

  1. ja pointtina tässäkin oli se, että mitä järkeä väkisin lähteä kaupunkiin/puistoon juhlimaan, jos ei pätkääkään huvita ja voi viettää aikansa paremminkin? ;)

    VastaaPoista