Ensimmäisenä kaikkia aina kiinnostaa, että minkälainen ihminen on blogin takana. 23-vuotias mies, Turkulainen. Työskentelen lähihoitajana. Mielipide löytyy asiaan kuin asiaan, itseasiassa, ei tule näin äkkiseltään mieleen mitään johon suhtautuisin "neutraalisti".
Asiaa tulee varmasti aina iltapäivälehtien lööpeistä arkisiin asioihin. Pääosin kuitenkin pyrin pysymään ajankohtaisissa asioissa ja työni puolesta varmasti tulee jokin sananen tuosta vanhuspolitiikasta, jos nyt tuota sanaa voi käyttää.
Ja jottei menisi tylsäksi. Käväisin tuossa aikani kuluksi kuvake.netissä aamulla ja järkytyin. Pariskunta on onnellisesti yhdessä ja odottavat ensimmäistä lastaan. Nainen vannoo ikuista rakkauttaan miestään kohtaan ja päinvastoin. Kaikki näyttää olevan hyvin. Kommentteja katsoessani ihmettelen, että miksi he saavat niinpaljon kritiikkiä? Palaan naisen profiiliin ja huomaan iän olevan 16. Ohhoh, ompas nuori. Ei siinä mitään, tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat saaneet ensimmäisen lapsensa nuorena. Mies vastaavasti on 23. Tässäkohtaa tulee sellainen "mitä vittua" fiilis?
Itse en voisi kuvittellakaan seurustelevani, harrastavani seksiä saatikka perustamaan perhettä 16- vuotiaan kanssa. En ikinä. Vaikka 16- vuotias olisikin ikäisekseen miten kypsä tahansa - hän on lapsi. Mieheltä mielestäni vastuutonta ja erittäin typerää. Olenkokan mahtanut jäädä jälkeen nykyajasta, olenko ainut, joka edelleen ajattelee perheen perustamisen olevan se viimeinen lukko vakaalle suhteelle, jonka puolesa sitten taistellaan viimeiseen saakka? Se eroaminen on nykyään niin "helppoa" ja siihen jopa kannustetaan huolestuttavan paljon.
Tuo edellämainittu suhdehan ei tule kestämään, se nyt on aivan 110% varma. Tietysti, jos mies haluaa taantua 16- tasolle, lähteä bilettämään teinihelvettiin parin vuoden päästä (kun vaimoke tulee siihen ikään) ja vähintäänkin elättää koko perheen kunnes tyttö saa jonkinlaisen koulun käytyä niin saattaa olla hiuksen hieno mahdollisuus, että he ovat yhdessä useamman vuoden jälkeen. Siti, jossainvaiheessa eroavat, varmasti. Sitten on taas yksi YH-äiti lisää. Valtio maksaa taas kaikenmaailman tukia ja meikäläisenkin verorahoista menevät sitten ne...
Ja kaikki tämä sen takia, että mies halusi sekaantua teiniin, joka sitten sokeasti rakastui häneen, eikä varmastikkaan - edelleenkään - käsitä minkälaista hänen loppuelämänsä tulee olemaan.
"You disagree? e-mail to mielipidekaikkeen@gmail.com"
Sinulla on mielipide kaikesta, mutta et ole neutraali mitään kohtaan. Kyllä neutraali voi olla ihan mielipide siinä kun muutkin.
VastaaPoistaHuomaa kyllä, että sulla on mielipiteitä, mutta perustelut puuttuvat. Ei ainakaan ensimmäisen viestin perusteella voi tätä jätkää ottaa vakavissaan.